Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. joulukuuta 2010

Sketch Saturday Challenge #131 & ostoksia

Askarteluintoa olisi vaikka muille jakaa, mutta en ole oikein ehtinyt muilta kiireiltä askartelupöydän ääreen. Tämänkin kortin sain koottua melko nopeasti valmiiksi, kun leimakuva on ollut väritettynä ties kuinka kauan ja olin jo ehtinyt kohokuvioida sille tuon kehyksenkin valmiiksi. Luonnos noudattaa Sketch Saturday -haastetta.
Olen sentään viime aikoina ehtinyt ostamaan itselleni runsaasti joululahjoja. Kävin ensimmäistä kertaa vuosiin Hobby Pointissa ja sieltä tarttui mukaan kaikkea kivaa (kuvassa vasemmalla). Kotona tuli vasta mieleen, ettei minulla ole juurikaan noin leveitä nauhoja kuin mille ostin tuon lävistimen. Piipahdin myös Tiimarissa ostamassa Fiskarsin perustarvikkeita. Sormiveistä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta tuota pientä rei'ittäjää käytin jo tässä kortissa. Sillä on tosi näppärä tehdä reiät haaraniittejä varten.
Lisäksi tilasin vähän reilummin stansseja Once Upon a Stampilta, kun sieltä sai sopivasti kaikki himoitsemani setit £60 yhteishintaan ja vielä ilman postikuluja. Korttikuvassa "näkyy" vielä yksi joululahja eli päivänvalolamppu askartelupöytäni valaisimeen. Ihana, kun illalla otettu kuva ei ole ihan keltainen keinovalosta. Mustana perjantaina laitoin tilauksen myös rapakon taakse, joten lisää postia on odotettavissa lähiaikoina.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Cute Card Thursday #131 & ostoksia

Tilasin viikko sitten Paperinauhasta hämähäkinseitti-kohokuviointitaskun ja sen kaveriksi mustaa ColorCore-kartonkia ja vasta tänään ehdin kokeilemaan niitä. Tosin hankin tuon Imaginiscen kummitustaloleiman jo viime kevään Leimailutaivaasta eli se on odottanut vielä pidempään vuoroaan. Lisäksi ostin ihanan Magnolian pitsiboordistanssin, jossa toivottavasti ei ole samanlaisia vikoja kuin näissä uudemmissa malleissa tuntuu olevan. Mukaan tarttui myös uusi Basic Greyn lehtiö, jossa on ihania etenkin poikakortteihin sopivia papereita.
Halusin, että tuo kohokuvioitu tausta pääsee hyvin esiin, joten käytin kortissani Cute Card Thursday -haasteen mukavan yksinkertaista luonnosta. Harmi, että tuo kuviotasku on tehty amerikkalaisen korttikoon mukaan ja jättää siis kuvion hieman vajaaksi. Seittiä pistin punomaan Penny Blackin hämähäkin, jonka silmät koristelin Glossyllä. Kortti on aika yksinkertainen, mutta silti kiva. Odotin tosin, että tuo kartongin pohjaväri olisi hieman voimakkaampi.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Big Shot tuli taloon

Leimailutaivas ei houkutellut, kun kävin vasta Intohimona askartelu -tapahtumassa. Sen sijaan kävin shoppailemassa Variston Sinellissä ja sieltä tarttui mukaan jo pidemmän aikaa ostoslistalla ollut Big Shot. Vähän vieläkin mietityttää kuinka paljon sillä tulee olemaan käyttöä. Otan siis mielelläni vastaan vinkkejä siitä mitkä ovat käytetyimpiä kohokuviotaskuja ja stansseja ja mistä niitä kenties saa erityisen edullisesti. Olin ajatellut ostaa ensimmäiseksi ruusustanssin, mutta sitä ei ollut hyllyssä eikä myyjä löytänyt sitä varastosta, kun ei tiennyt mistä etsiä :-) Päädyin sitten hankkimaan tuollaisen pienen kiehkurastanssin. Lisäksi ostin pari kohokuviotaskua.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Everybody Art Challenge #102 & ostoksia Intohimona Askartelu -tapahtumasta

Ostin sukulaispojalle lahjaksi merirosvoista kertovan kirjan ja tein sen kaveriksi tällaisen kirjanmerkin. Värjäsin kartongin teellä, leimasin molemmille puolille I Brake for Stamps:in leimasimella kartan ja poltin hieman reunoja saadakseni kirjanmerkin näyttämään vanhalta aarrekartalta. Merirosvot ovat Everybody Art -haasteen teema tällä viikolla.
Karttaleimasimen ja kaikkea pientä muutakin ostin lauantaina Intohimona Askartelu -tapahtumasta, josta tykkäsin tosi paljon. Viihdyin erityisen pitkään Sinellin demopisteessä, jossa sain henkilökohtaista ohjausta Big Shotin käyttöön ja pääsin itsekin kokeilemaan kuvioiden leikkaamista ja kohokuviointia. Big Shot on edelleen vahvasti ostoslistalla ja nyt sain todella hyvän käsityksen millainen paketti kannattaa ostaa, että pääsee alkuun. Lisäksi pääsin kokeilemaan Fiskarsin syksyn uutuuslävistimiä ja sain niillä tehdyt sapluunat mukaan. Etenkin pöllölävistin oli aivan ihana ja siitä tehdyllä sapluunalla täytyy tehdä itse kuviopaperia. Lisäksi Sinellin pisteestä sain hyviä ideoita ääriviivatarrojen käyttöön.













Vaikken ollut tehnyt mitään ennakkotilauksia, sain ostettua kaiken haluamani ja hieman enemmänkin. Lisäksi Kierrätyskeskuksen pisteestä tarttui mukaan tapettia, vanhan kirjan sivuja ja rulla teippiä. Purppurataivaan pisteestä ostin tuon edellä mainitsemani kartta-leimasimen ja vähän helmiä. Kaupanpäällisiksi sain leikearkin. Paperikeijun pisteessä oli 6x6 -lehtiöt tarjouksessa 5 euroa, joten otin niitä kaksi, vaikka etukäteen olin päättänyt ostaa vain yhden Basic Grey:n lehtiön. Lisäksi ostin sieltä kukkasia ja Imaginiscen prinsessavaunuleimasimen, jota ehkä käytän kummityttöni prinsessakutsukorteissa sekä ensimmäisen Doodle Factory -leimasimeni, joka oli örkkien sijaan naapurusto.
Klemmarikellarista ostin 6x6 -kokoisia korttipohjia, joten jatkossa pitäisi tilan riittää isoillekin leimakuville. Paperitaivaasta tarttui mukaan Kraftin' Kimmie -leimasin, joten kaiken kaikkiaan hankin kolmen minulle ennestään tuntemattoman valmistajan leimasimia. Aiemmin en ole viitsinyt ostaa pelkkiä kumiläpysköjä, mutta jokin aika sitten hankin Tack'n Peeliä, joten voin nyt sitten leimailla näilläkin. Tuon siirtokuvakirjasen voitin Koukussa kortteihin -arpajaisista (joka kolmas arpa voittaa ja se oli se kolmas) ja Fiskarsin tähtilävistimen sain, kun ostin pääsylippuni ennakkoon. Kaiken kaikkiaan loistava tapahtuma ja hyvä saalis.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

P*skarteluhaaste #47 & ostoksia Ruotsista


Suomen talvessa ei kukat paljon kuki, joten päädyin tekemään joulukortin tämän kertaiseen P*skarteluhaasteeseen. Ihastuin tähän hauskaan kuviopaperiin jo toissa jouluna, mutta vasta nyt käytän sitä ensimmäistä kertaa kortissa. Kortista tuli tosi simppeli, koska halusin jättää paperia mahdollisimman paljon näkyviin. Paperissa ja leimakuvassa on samanlaiset linnut, joten käytin leimakuvassa samoja värejä kuin paperissakin.
Pääsin ensimmäistä kertaa Tukholman askartelukauppoihin ja sain sieltä saaliiksi kaikkea pientä kivaa. Panduro Hobbyssä oli huipputarjouksia, joten tuli ostettua vähän sellaistakin, joka ei normaalilla hinnalla olisi kiinnostanut. Skapa Hobby oli pienempi kuin oletin, mutta sieltäkin tarttui mukaan kaikkea kivaa. Prinsessalinna-nauhaa ajattelin käyttää kummitytön synttärikutsuissa, jotka pitäisi tehdä syksyllä. Lopuksi pyörähdin vielä Scrapparazzissa, josta sain tuon pitkään himoitsemani lemmikkiaiheisen paperisetin. Nyt kun vielä ehtisi tai viitsisi askarrella jotain, mutta lomakiireet ja aurinkoisesta säästä nauttiminen taitavat mennä askartelun edelle.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Anyone for Anya? #45 & I ♥ ProMarkers Challenge #21 & ostoksia

Osallistuin edelliseenkin Anyone for Anya? -haasteeseen tällä suloisella Ruby-tyttösellä, silloin tosin värit olivat huomattavasti voimakkaammat kuin tässä pastellinsävyisessä kortissa. Kokonaisuus on aika pliisu ja yksinkertainen, mutten tällä kertaa lähtenyt muuttamaan annettua luonnosta lisäämällä koristeita tms., koska kortti on minusta näinkin kiva. Ääriviivatarra meni hieman kieroon, vaikka yritin hyödyntää raitapaperia apuviivastona. Raidat olivat teemana tämän viikkoisessa I ♥ ProMarkers -haasteessa.
Askartelu on vaivalloista näin kuumalla ilmalla, joten olenkin keskittynyt shoppaamaan ilmastoiduissa liikkeissä. Tiimarista tarttui mukaan kaikenlaista tarjoustuotetta ml. skräppialbumi, joten kai minunkin on nyt vihdoin ja viimein aloitettava sekin. Puisia porokoristeita hankin joulukortteja varten, vaikka en niitä ole viime aikoina hirmuisesti askarrellutkaan. Se siitä hyvästä päätöksestä tehdä kortteja pikkuhiljaa vuoden varrella.
Officedayssä kävin varsinaisesti etsimässä paperia, mutten voinut vastustaa heidän huippuhalpoja Fiskars-tuotteitaan ja ostin yhden koholevypakkauksen. Heillä oli myös ihania skräppipaperilehtiöitä, mutta maltoin vielä mieleni.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Friday Sketchers Challenge #106 & ostoksia


Tämä leima taisi päästä ensimmäistä kertaa korttiin, vaikka kuvakin on ollut minulla jo pidemmän aikaa väritettynä. En oikeastaan väritä muita kuin näitä eläinaiheisia leimakuvia etukäteen. Tämä on taas niitä kortteja, jossa on keskellä hirmuinen hässäkkä eikä reunoilla mitään. Olisi ehkä sittenkin pitänyt käyttää neliökorttipohjaa tähän Friday Sketchers -haasteen luonnokseen.  En koe näitä monen paperikerroksen kortteja oikein omakseni, sillä olen yleensä liian laiska kehystämään papereita tai sutimaan niiden reunoja musteella, jotta ne erottuisivat toisistaan paremmin.
Tilasin sunnuntaina ensimmäistä kertaa Quixotic Paperie:lta muutaman leimasimen ja kasan koristeita ja täytyy sanoa, että toimitus oli huippunopea. Maanantaina tuli ilmoitus, että tilaus on lähetetty ja se odotti postilaatikossani jo keskiviikkona. Siis toimitusnopeus Englannista oli käytännössä sama kuin kotimaisissa verkkokaupoissa, joissa pitää maksaa pankkisiirrolla. Nyt kun vain olisi aikaa kokeilla uutuushankintoja. Onneksi kesäloma alkaa pian.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Charisma Cardz Challenge #20 & ostoksia


Kävin tänään ohikulkumatkalla Sinellin askartelumarkkinoilla ja ostin Fiskarsin kohokuviointityökalun 3D- ja leimakuvien reunojen sekä lävistettyjen kukkien terälehtien pyöristämiseen, Tack'n peeliä, koska minulle on kertynyt lähinnä arpajaisvoittoina leimasimia, joissa ei ole tartuntapintaa omasta takaa ja paketin noita ihania perhosia, joita olen ihastellut muiden korteissa.
Halusin heti kokeilla tuota Fiskarsia, joten tein vaihteeksi 3D-kortin. En oikein osaa yhdistää näihin koristeita samalla tavalla kuin leimakuvakortteihin ja laitoin vain kuvan kehyksiin perhosboordin ja koristeeksi pari ääriviivatarraa. Osallistun kortillani Charisma Cardz -haasteeseen, jonka teemana on 3D.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

One Stop Craft Challenge #80 & Oh Alice! #13 & Everybody Art Challenge #91 & Passion for ProMarkers #52

Ostin viime viikolla Klemmarikellarista neljä C.C. Designsin ihanaa leimasinta, joita olen halunnut jo pidemmän aikaa. Tai no tämä, josta nyt tein kortin, oli itse asiassa heräteostos ja olin hieman yllättynyt leimasimen isosta koosta. Lisäksi ostoskoriin tarttui pari pientä kukkapakkausta.

Tämä leimakuva sopii täydellisesti Oh Alice! -haasteeseen, johon piti hakea inspiraatiota sienistä. Luonnoksen nappasin puolestaan Everybody Art -haasteesta, joskin käänsin sen ylösalaisin. Korttipohja on vain 12x12 senttiä, joten teki hieman tiukkaa saada kaikki elementit mahtumaan siihen. Harmi, ettei tuosta ihanasta taustapaperista näy oikein mitään etenkin kun valitsin sen osittain siksi, että siinä on päivänkakkaroita, kuten leimakuvassakin. Värimaailmaan hain inspiraatiota leimakuvan aiheesta. Keijukaiselle sopii mielestäni hyvin punainen tukka ja sammalen väriset töppöset. Keijukainen sopii myös Passion for ProMarkers -haasteen fantasiateemaan. Korttini sopii myös One Stop Craft -haasteen kesän tuulahdus -teemaan.

lauantai 1. toukokuuta 2010

One Stop Craft Challenge #78 & ostoksia


Ostin tämän Farmin leimasimen aikoinaan käyttääkseni sitä kirjanmerkissä. Nyt vihdoin ja viimein sitten sain sen tehtyä. Samalla kokeilin uusia Promarkkereitani. Tuhrin kulutetut reunat Distress Inkin Walnut Stain -sävyllä ja lisäsin pisaran Glossyä hiiren silmälaseihin. Osallistun tällä One Stop Craft -haasteeseen, johon piti tehdä jotain muuta kuin kortti.







Viime viikolla shoppailemani Magnolian leimat saapuivat jo torstaina, mutten ole vielä ehtinyt kokeilemaan niitä. Ostin kaksi vasta ilmestynyttä ja pari vanhempaa. Koiraihmisenä en voinut vastustaa tuota Tildaa, jolla on koiranpentu sylissä.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kauan odotettuja ostoksia ja päivitetty värikartta

Tuhkapilvi viivästytti ostoksieni toimitusta viiikon verran, mutta eilen vihdoin ja viimein nämä ihanat Marthan perhosleikkurit saapuivat. Samaan Joanna Sheenin tilaukseen olin yhdistänyt muutamat uudet ProMarker-sävyt, vaikkein oikeastaan olisi niitä tarvinnut. Alla vielä päivitetty värikartta.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Pienet ostokset

Shoppailuinto on palannut, joten ehkä askarteluinto seuraa perässä. Tilasin Taitopuoti Paperinauhan remonttialesta Penny Blackin suloisen lumiukon (joululeimasimia ei voi olla koskaan liikaa), kukkasia vintagekortteihin ja hieman blingblingiä eli kimalleliimaa.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Everybody Art Challenge #83 & Passion for ProMarkers #44 & Dutch Dare Card Challenge #74

Kävin Tiimarissa ostoksilla ja mukaan tarttui höyheniä ja narsisseja, jotka pääsivät heti korttiin. Lisäksi ostin pieniä kakkupapereita, joita olen ihastellut muiden korteissa sekä pieniä puisia sienikoristeita.
Tätä pääsiäiskorttia varten leimasin suloisen Stampavien koirakuvan kahteen kertaan ja leikkasin toisesta leimakuvasta irti vain nuo tiput, jotka sitten kiinnitin kohotarroilla tähän kuvaan. Osallistun kortillani Everybody Art -haasteeseen, jossa teemana oli pääsiäinen, Passion for ProMarkers -haasteeseen, jossa teemana oli kevät ja eläimet sekä Dutch Dare Card -haasteeseen, johon piti tehdä keväinen kortti ja käyttää siinä kangasta. Minun kortissani se on tuo kankainen kukkakoriste.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Anyone For Anya? #31 & Roses on Paper Challenge #34 & ostoksia

Tämän vuotiset pääsiäiskortit on jo melkein tehty, joten päätin vaihteeksi tehdä pikkuruisen korin suklaamunille virpojia silmällä pitäen. Vaihtelua on myös valitsemissani väreissä eli jätin tällä kertaa keltaisen ja vaalean vihreän väliin.

Piipahdin tänään myös askartelukirppiksellä, jossa oli niin tolkuttomasti väkeä, etten saanut ostettua yhtään mitään. Onneksi ehdin tällä viikolla muuten shoppailemaan. Käytin korissa Askartelukulmasta ostamaani paperia. Sieltä tarttui mukaan toinenkin lehtiö sekä pikkuruisia helmiä, joita ajattelin käyttää kukkien keskuskoristeena. Askartelukulmakin on avaamassa verkkokauppaa, joten jatkossa ei tarvitse ihan Kuopioon asti lähteä papereiden ostoon. Lisäksi postissa tuli jo jonkin aikaa haaveilemani Martha Stewardin taitosalusta. Harkitsin aika tarkkaan ostaisinko tämän vai metrijärjestelmää noudattavan Scor-palin, mutta lopulta päädyin Marthaan, koska iso osa netin ohjeista tuntuu olevan tuumamitoituksella ja koska tämä on melkein puolet halvempi kuin Scor-pal. Mukana tulee taittoluun lisäksi kirjekuorten tekoväline. Tilasin omani Joanna Sheeniltä.

Osallistun tällä korilla Anyone for Anya? -pääsiäishaasteeseen sekä Roses on Paper -haasteeseen, jossa piti käyttää lävistimiä. Koristelin korini Marthan lenkkileikkurilla. Lenkkeihin tuputin hieman pinkkiä mustetta. Lisäksi laitoin koristeeksi muutaman ruusun. Kantokahvan kiinnitin sirkoilla ja kori pysyy kasassa kulmiin sidotuilla nauhoilla.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ostoksia



Pitihän sitä minunkin sitten tilata muutama kukkanen Wild Orchid Craftsilta. Nettikuvien ja mittanauhan kanssa oli jotenkin vaikea hahmottaa kukkien kokoa ja seuraavalla kerralla voisi tilata niitä isompiakin. Etenkin nuo läpimitaltaan sentin olevat ruusut ovat aika pieniä.



torstai 25. helmikuuta 2010

Ihan pienet ostokset

Harmitti, ettei Leimailutaivaassa ollut tätä kulmaleikkuria myynnissä sillä ostin sieltä saman sarjan boordileikkurin. Nyt sitten tilasin sen Glitter Potista ja samaan syssyyn muutaman Pepper-leimasimen lisää.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Ostoksia

Ostin Marikalta muutaman suomenkielisen tekstileimasimen, kun minulla on niitä ennestään niin kovin vähän ja minua ärsyttää käyttää englanninkielisiä tekstejä korteissa, jotka päätyvät suomenkielisille vastaanottajille. Täytyy nyt vaan muistaa käyttää näitä.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Terveisiä Leimailutaivaasta

Heräsin aamulla niin aikaisin, että ehdin tekemään vielä nimikyltinkin Leimailutaivaaseen. Laitoin sen tuohon vasemmalle palstalle "profiilikuvaksi". Olin tehnyt muutaman ennakkotilauksen, mutta kun paikan päällä pääsi hiplaamaan kaikkea ihanaa, niin vaikka mitä tarttui vielä mukaan. Aluksi muutama tunnelmakuva messuilta pahimman ryysiksen hellitettyä ja sitten lisää ostoksista.

Olen jo pidempään haaveillut hankkivani lisää C.C.Designsin leimasimia, joten niitä tarttui mukaan kolme kappaletta Klemmarikellarin myyntipöydältä.

Askartelu Sinisiivestä ostin ihka ensimmäiset Circle it -leimasimeni, kun niitä sai näppärästi yksittäin. Lisäksi onnistuin saamaan pussillisen kukkia, jotka loppuivat saman tien. Punaista pilkkunauhaa ostin joulukortteja varten.

Pepper on aivan kuin meidän koiramme, joten tämä leimasin oli toivelistallani. Ostin myös samaan sarjaan kuuluvia haaraniittejä ja hieman pitsinauhaa Paperellasta.

Imaginiscen leimoja sai kolme vitosella, joten tartuin tarjoukseen. Kummitustaloa ajattelin käyttää Halloween-korteissa ensi syksynä. Paperikeijusta tarttui mukaan myös pikkuisia kukkahaaraniittejä. Ökömököstä ostin lähinnä joulukorttitarvikkeita: talvisia nauhoja ja leimasimia. Ostin myös valkoista satiininauhaa, koska se on näppärä värittää Promarkereilla aina sopivan väriseksi. Pidän ompeleesta korteissa, mutta toteutus on helpointa siirtokuvilla, joita hankin pari rullaa. Ötökkäleimasimelle tulee toivottavasti käyttöä kesän lähestyessä ja kunhan saan bloginamuvoittoni eli Darby and Bumbles -leimasinsetin Amyltä.

Taitopuoti Paperinauhasta ostin ensimmäisen kohojauhepurkkini ja sen kaveriksi tuollaisen tarjottimen. Lisäksi ostin huopa- ja pitsinauhaa, paperipakkauksen, Marthan leikkurin ja kirkkaita pusseja.

Juuri ennen lähtöni tein todellisen heräteostoksen eli kukkaleikkurin Crafticasta. Olin jo etukäteen päättänyt, etten osta tällä kertaa kukkalävistintä, mutta toisin kävi. Nyt tarvitsisin loman toipuakseni kolmen tunnin shoppailusta ja ehtiäkseni kokeilemaan kaikkia hankkimiani ihanuuksia.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Ostoksia Farmilta

Jouluna oli mahdollisuus tilata Farmilta leimasimia ilman postikuluja, joten pitihän sitä pieni tilaus laittaa menemään. Tuon leimasinsetin tilasin lähinnä siksi, että minusta siinä oli kivan geneerinen leimasin poikakortteihin. Setti oli tarjouksessa, joten se kannatti hankkia, vaikka odottaville äideille tulee harvemmin tehtyä kortteja. Tuosta kirjoja kantavasta hiirulaisesta teen varmasti ainakin kirjanmerkkejä ja Sassy Suzyyn ihastuin tuon pitkän takin takia. Leima sopinee hyvin talvisiin kortteihin.
Loma loppuu tänään, joten kortteilullekin jää taas vähemmän aikaa. En ole vielä saanut tehtyä kortteja kaikista aiemmista hankinnoistanikaan, joten nyt suunnittelen ostolakkoa Leimailutaivaaseen saakka. Saa nähdä miten se pitää, kun eilenkin jo melkein tein yhden tilauksen.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Alennusmyyntihankintoja

Juuri pääsin toteamasta etten koskaan käytä keltaista korteissani, joten mitä lie ollut mielessä, kun tilasin Glitter Potista lehtiön keltaisia papereita. Kyse oli varmaan alennusmyynnin huumasta. Lisäksi tilasin pari suloista Forever Friends -leimasinta, jotka olivat tarjolla puoleen hintaan. Ne osoittautuivat isommiksi kuin jostain syystä kuvittelin. Hyvä niin. Tuota kaakaokuppinallea olen ihastellut muiden korteissa ja minulle tulee siitä joka kerta mieleen kuinka englannissa asuessani kaakaoon piti aina laittaa pikkuruisia vaahtokarkkeja.