tiistai 2. marraskuuta 2010

Sinellin kuukauden korttikisa

Pämpän puuhaplogissa julkaistiin eilen upouusi haaste eli Sinellin kuukauden korttikisa, jossa teemana on ääriviivatarrat. Lisäksi kortin pitää olla neliö tai pitkä suorakaide. Innostuin kokeilemaan itsellenikin uudenlaista korttityyppiä eli tässä on useampikin taitos. Aloitin 10 x 30 cm kokoisella suorakaiteella, jonka taittelin 10 x 10 cm kokoiseksi neliöksi. Kannen koristelin lumihiutalepaperilla ja leikkasin siihen pyöreän aukon. Aukon peitin kalvolla, johon liimailin ääriviivatarroja. Kalvon takaa näkyy leimakuva.
Leimakuvasivulle liimasin lisää lumihiutaleita ja pari isompaakin ääriviivatarraa, jotka olin ensin liimannut väritetylle paperille. Viimeiselle aukeamalle jätin tilaa tervehdystekstin kirjoittamiselle, joskin koristelin sivun ääriviivatarratekstillä ja -kuviolla. Viimeiselle sivulle laitoin uusimmalla leimasinhankinnallani tekemäni tekstin tai oikeastaan nuottirivistön sekä runsaasti ääriviivatarratähtiä ja -kuusen. Siis minunhan ei pitänyt ostaa tänä vuonna enää yhtään uutta joululeimasinta, mutten voinut vastustaa tuota Papermanian Jouluyö-leimasinta, kun bongasin sen lauantaina Sinellissä.
Tätä haastetta oli tosi kiva tehdä, koska haluaisin oppia käyttämään ääriviivatarroja monipuolisemmin ja enemmän korteissani. Odotan innolla millaisia kortteja muilta syntyy.

2 kommenttia: