perjantai 20. toukokuuta 2022
Simon Wednesday Challenge & Allsorts Challenge #676
Tein taustan Sizzixin Kaleidoscope Layers -stanssilla. Käytin taustalla hologrammiteippiä, jonka saumat hieman erottuvatkin, jos korttia katsoo turhan tarkkaan. Stanssi on hieman liian pieni A6-korttikokoon, joten leikkasin sen poikki ja lisäsin nauhan peittämään raon. Nauha tarjosi myös sopivan orren riikinkukolle, jonka tein myös Sizzixin stanssilla. Osallistun kortillani Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on kerrokset, ja Allsorts-haasteeseen, jonka teema on kimallus.
Tunnisteet:
Allsorts Challenge,
Simon Wednesday Challenge
torstai 19. toukokuuta 2022
Simon Wednesday Challenge & Allsorts Challenge #676
Ihastuin Daisy Mae Designin Nested Arches Torn Edge -stanssisettiin, jonka isoimmat stanssit ovat sen kokoisia, että niillä voi tehdä korttipohjankin. Niinpä tein heti ensitöikseni muotoonleikatun kortin, vaikka yleensä pitäydyin peruspohjissa. Leimasin Lego-kynttilöiden taustalle rosoisen ympyrän sinisen sävyissä ja koristelin kynttilät kimalleliimalla. Kuviopaperi on skräppiarkista, jonka olen saanut askartelutilauksen kylkiäisenä. Viimeistelin kortin toivotuksella. Osallistun kortillani Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on kerrokset, ja Allsorts-haasteeseen, jonka teema on kimallus.
Tunnisteet:
Allsorts Challenge,
Gummiapan,
Onnentoivotukset,
Simon Wednesday Challenge
keskiviikko 18. toukokuuta 2022
Simon Wednesday Challenge & Allsorts Challenge #676
Maalasin puurasian kaksiväriseksi ja koristelin kukilla ja akryylitimantilla.
Osallistun projektillani Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on jotain muuta kuin kortti, ja Allsorts-haasteeseen, jonka teema on kimallus.
Osallistun projektillani Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on jotain muuta kuin kortti, ja Allsorts-haasteeseen, jonka teema on kimallus.
Tunnisteet:
Allsorts Challenge,
Simon Wednesday Challenge
tiistai 17. toukokuuta 2022
Time Out Challenges #213 & Simon Wednesday Challenge
Koristelin lahjakassin askartelulehden kylkiäispapereilla. Osallistun kassillani Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on jotain muuta kuin kortti, sekä Time Out -haasteeseen, jonka teema on lomalla.
Tunnisteet:
Simon Wednesday Challenge,
Time Out Challenges
maanantai 16. toukokuuta 2022
ABC Christmas Challenge: K & Simon Wednesday Challenge
Tein tägin stansseilla ja koristelin kuusisapluunalla ja lumihiutaleleimasimella. Osallistun kortillani ABC Christmas -haasteeseen, jonka teema on kraft, ja Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on jotain muuta kuin kortti.
Tunnisteet:
ABC Christmas Challenge,
Simon Wednesday Challenge,
StudioLight,
Vilda Stamps
sunnuntai 15. toukokuuta 2022
Simon Monday Challenge & Ally's Angels #58
Valitsin viiniaiheisen kuvan kaveriksi sävyihin sopivat paperit Santoron lehtiöstä. Osallistun kortillani Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on alkoholi, sekä Ally's Angels -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
3D,
Ally's Angels,
Simon Monday Challenge
lauantai 14. toukokuuta 2022
Simon Monday Challenge & Ally's Angels #58
Valitsin 3D-kuvan taustalle Stamperian Lady Vagabond -sarjan kuviopaperit, joita höystin Liquid Pearlsilla. Osallistun kortillani Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on alkoholi, sekä Ally's Angels -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
3D,
Ally's Angels,
Simon Monday Challenge
perjantai 13. toukokuuta 2022
Simon Monday Challenge & Ally's Angels #58
Leimasin Primecon Vanamo-lehtiön kuviopaperiin rosoisen ympyrän stanssatun viinipullon ja lasien taustaksi. Kehystin kokonaisuuden kullanhohtoisella kartongilla ja viimeistelin kortin stanssatulla toivotuksella. Osallistun kortillani Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on alkoholi, sekä Ally's Angels -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Ally's Angels,
Gummiapan,
Simon Monday Challenge
torstai 12. toukokuuta 2022
Passion for Markers #640 & Allsorts Challenge #675
The Greeting Farmin leimasimet ovat aina olleet suosikkejani ja tälläkin merirosvolla on tullut tehtyä lukuisia kortteja. Väritin leimakuvan Promarkereilla. Taustan karttapaperi on Echo Parkin Lost in Neverland -sarjaa, toinen paperi on silppulaatikosta. Viimeistelin kortin teemaan sopivalla nauhalla. Osallistun kortillani Passion for Markers -haasteeseen, jonka teema on pojalle, ja Allsorts-haasteeseen, jonka teema on lempileimasimet.
Tunnisteet:
Allsorts Challenge,
Passion for Markers,
The Greeting Farm
keskiviikko 11. toukokuuta 2022
Passion for Markers #640 & Simon Monday Challenge
Väritin leimakuvat Promarkereilla ja leikkasin niille kehykset kuviosaksilla. Taustan kuviopaperi on Papermanian Mr Smith's Workshop -lehtiöstä. Osallistun kortillani Passion for Markers -haasteeseen, jonka teema on miehelle, ja Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on alkoholi.
Tunnisteet:
Passion for Markers,
Simon Monday Challenge,
Stampers Anonymous
tiistai 10. toukokuuta 2022
We Love Stamping & Simon Wednesday Challenge
Väritin mekon Altenewn tusseilla ja koristelin kimalleliimalla. Kuviopaperit olen aikoinaan saanut askartelulehden kylkiäisenä. Viimeistelin kortin strasseilla. Osallistun kortillani
myös We Love Stamping -haasteeseen, jonka teema on naiselle, sekä Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on naisellinen.
Tunnisteet:
Simon Wednesday Challenge,
Stampendous,
We Love Stamping
maanantai 9. toukokuuta 2022
Allsorts Challenge #675 & Simon Monday Challenge
Olen ihastunut kerroksittaisiin stansseihin, kuten Altenewn kukkastanssit ja Tim Holtzin Colorize-sarja. Nämä setit ovat vain harmillisen kalliita, joten ostoksia pitää tehdä harkiten. Winston-lumiukko on tuore hankinta ja teen sillä varmasti useammankin joulukortin tänä vuonna. Valitsin Winstonin taustalle Primecon kuviopaperit ja koristelin kortin washiteipillä. Osallistun kortillani Allsorts-haasteeseen, jonka teema on lempistanssit, ja Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on maskuliininen.
Tunnisteet:
Allsorts Challenge,
Simon Monday Challenge
sunnuntai 8. toukokuuta 2022
Time Out Challenges #213 & Allsorts Challenge #675 & Simon Wednesday Challenge
The Greeting Farmin leimasimet ovat aina olleet suosikkejani ja Rain, Snow & Shine -setin Miss Anya on juuri sopiva kesälomakortteihin. Väritin leimakuvan Promarkereilla ja valitsin sen kaveriksi
kuviopaperit, jotka olen joskus saanut askartelulehden kylkiäisinä. Osallistun kortillani Allsorts-haasteeseen, jonka teema on lempileimasimet, Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on naisellinen, sekä Time Out -haasteeseen, jonka teema on lomalla.
lauantai 7. toukokuuta 2022
Koukussa kortteihin vintagehaaste #135 & We Love Stamping & Simon Wednesday Challenge
Tein tämän kortin Koukussa kortteihin vintagehaasteen, jonka teema on
saisiko olla kuppi kahvia tai teetä. Maskasin teepussin kupin viereen ja väritin leimakuvat Promarkereilla. Leimasin reunoille tekstiä ja mustetin leimakuvan kevyesti lisätäkseni vintagetunnelmaa. Taustan kuviopaperit ovat Dovecraftin Floral Muse -lehtiöstä. Leimasin taustapaperiin kirjekuoria ja tuunasin sitä washiteipillä. Viimeistelin kortin kakkupaperisuikaleella ja nauhalla. Osallistun kortillani
myös We Love Stamping -haasteeseen, jonka teema on naiselle, sekä Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on naisellinen.
perjantai 6. toukokuuta 2022
Koukussa kortteihin vintagehaaste #135 & We Love Stamping & Simon Wednesday Challenge
Tein tämän kortin Koukussa kortteihin vintagehaasteen ja uusien askartelutarvikehankintojen inspiroimana. Haasteen teema on saisiko olla kuppi kahvia tai teetä. Puin teekupin kuviopaperiin, joka on Friends & Craft O'Clockin Vintage Bisou -lehtiöstä samoin kuin taustapaperi. Stanssasin kupin kaveriksi teepussin kuultopaperista ja ripottelin sen taakse paperisilppua teelehdiksi. Mustetin taustan Antique Linen -sävyllä, jolla myös leimasin taustaan postileimoja ja tekstiä. Käytin samaa settiä myös taustapaperin kuviointiin. Viimeistelin kortin pitsillä ja toivotuksella. Osallistun kortillani myös We Love Stamping -haasteeseen, jonka teema on naiselle, sekä Simon Wednesday -haasteeseen, jonka teema on naisellinen.
torstai 5. toukokuuta 2022
Allsorts Challenge #674 & Simon Monday Challenge
Valitsin 3D-kuvan kaveriksi paperit Memory Boxin Valise-lehtiöstä ja viimeistelin kortin ääriviivatarratekstillä. Osallistun kortillani Allsorts-haasteeseen, jonka teema on maisema, ja Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on maskuliininen.
Tunnisteet:
3D,
Allsorts Challenge,
Simon Monday Challenge
keskiviikko 4. toukokuuta 2022
Allsorts Challenge #674 & Simon Monday Challenge
Kokosin kortin Papermanian Willson Wood -sarjan tuotteista. Lisäsin kuviopaperiin kohokuvion, jota korostin musteella. Viimeistelin kortin nauhalla. Osallistun kortillani Allsorts-haasteeseen, jonka teema on maisema, ja Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on maskuliininen.
Tunnisteet:
3D,
Allsorts Challenge,
Simon Monday Challenge
tiistai 3. toukokuuta 2022
Allsorts Challenge #674 & Simon Monday Challenge & Penny Black Saturday Challenge
Leimasin maiseman monivärisenä ja lisäsin siihen väriä mustettamalla. Maisema on niin kaunis sellaisenaan, että en lisännyt siihen mitään. Osallistun kortillani Allsorts-haasteeseen, jonka teema on maisema, Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on maskuliininen, sekä Penny Black Saturday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
maanantai 2. toukokuuta 2022
ABC Christmas Challenge: H & Simon Wednesday Challenge
Stanssasin pukin paperisilpuista ja koristelin Glossyllä. Kuviopaperit ovat Karton Warm Wishes -lehtiöstä. Koristelin kortin organzanauhalla ja kulkusella. Osallistun kortillani ABC Christmas -haasteeseen, jonka teema on joulupukki, ja Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
ABC Christmas Challenge,
Simon Wednesday Challenge
sunnuntai 1. toukokuuta 2022
Simon Monday Challenge & Simon Wednesday Challenge
Folioin värityskuvan kuparilla ja väritin sen Zigeillä. Taustan kuviopaperit ovat askartelulehden kylkiäisiä. Viimeistelin kortin nauhalla ja napilla, jossa on kuparikimalletta. Osallistun kortillani Simon Monday -haasteeseen, jonka teema on villi ja ihana, sekä Simon Wednesday -haasteeseen, jossa on avoin teema.
Tunnisteet:
Simon Monday Challenge,
Simon Wednesday Challenge
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)